31. lokakuuta 2012

titta ja neljännes vuosisata..

Tänään 31.10. on tasan 25 vuotta siitä, kun mä synnyin.
Ja töissä oltiin aamulla ja illalla käytiin kaverin luona vähän juhlimassa sitten.
Että kakkua on mussutettu oikein urakalla, sekä muita herkkuja mässätty.
Aamulla mulle soitettiin Tuulin - Paljon onnea vaan :)



Kotona ja työpaikalla ollut synttäri kakku (molemmissa toki oma ja kakku on kaupasta valmiina ostettu).
Minä 25-vuotta.

Oli ihana päivä!
Viikonloppuna juhlitaan sitten lisää :)

<3 Titta

28. lokakuuta 2012

käsityö tarvikkeita mummilta

Sain mummilta vähän käsityö tarvikkeita.
Nappeja, vetoketjuja, lankaa, kuminauhaa, pitsejä jnee.
Virkkukoukkuja, puikkoja sun muuta.




Pitää sit ruveta väsäämään juttuja.

<3 Titta

vähän kaikkee

Teinpä eilen tämmöisiä:

iteselleni pipon
yritin kovasti maalata vihreitä sisustuspalloja valkoisiksi

lopputulos on enemmän v.vihreä, vaikka kuvassa näyttää valkoiselta
jouluisempi asetelma, v.punainen paljettipallo itse tehty
ihanaa sunnuntain jatkoa!

<3 Titta

25. lokakuuta 2012

Joulua odotellessa

Meille ilmestyi muutama päivä sitten ensimmäinen joulutonttu valvomaan ollaanko meillä kilttejä.


Joulun suunnittelua sekä muita sisustus unelmia <3

Joulua olen täällä kovasti suunnitellut, että mitä haluisin tänne meille. Joitain juttuja on kotiin asti jo tullut, mutta esille en ole laittanut(joten kuviakaan ei ole,myöhemmin ehkä). Vois olohuoneen muutenkin laittaa vähän uuteen uskoon. Kovasti haluaisin valkoista, harmaata ja mustaa. Ehkä muutamia väripilkahduksiakin vois olla, ettei ihan väritön olis. Mut kuitenkin sellain mahdollisimman vaalea värimaailma olis aika ihana olohuoneeseen tarkoitus saada. Musta väri hyllyjen ja tv-tason takia jää, sillä en kaikkea rupea kerralla uusimaan. Ja pitäähän täällä näkyä myös, että täällä asuu myös muitakin kuin minä. Keittiö ja makuuhuone on kuitenkin sellaiset joissa ei tarvitse näkyä, että siellä muitakin asuis, koska ne on mun valtakuntaa kuitenkin enemmän, niin eikös niiden silloin kuulu näyttää multa.

Ainiin ja tiistaina 23.10.2012 tuli yhdessä oloa miehen kanssa täyteen 8 vuotta <3

Ihanaa syksyn jatkoa ja Joulun odotusta kaikille!

<3 Titta

20. lokakuuta 2012

Sängynpääty

 Tässä nyt se projekti, eli sängynpääty joka taisi edellisessä postauksessa jo käydä ilmi.
Nyt se kuitenkin on paikoillaan, siellä missä sen kuuluukin olla.
Otin nyt sitä kuvia, kun sain sen eilen vihdoin ja viimein paikalleen.
Ja vähän laitoin jo koristuksia sen päällekin.
Jos joku ei aiemipia postauksia ole lukenut, niin sängynpääty on tehty kahdesta lavasta.
Ja se on ihan omin pikku kätösin väkerretty, tyttären ja mun iskän avustuksella maalattu.
Että semmotta.
Kaksi kuvaa otin toisen salamalla ja toisen ilman.
Salama kuvasta näkee varmaan yksityiskohtia paremmin ja ilman salamaa otettussa kuvassa näkee meidän makkarin tunnelmaa tällä hetkellä.
Kuvat on otettu tarkoituksella niin ettei muuta huonetta näy, sillä siellä vaillitsee tällähetkellä kaaos, joka odottaa siivoajaansa(siis mua) siivoamaan.


Sitten vielä kuva meidän eilisistä kammottavista jätskiannoksista, näitä tehdää taas halloweeninä :)


iloista illan jatkoa!

<3 Titta

18. lokakuuta 2012

shoppailua ja projektia

En ole nyt pariin päivään kunnolla kerennyt koneelle, kun on ollut niin paljon tekemistä.
Elikkäs aloitetaan siitä tiistaista.
Oltiin silloin tyttären kanssa tyttöjenpäivää viettämässä kaupungilla.
Ihan mahtava päivä oli, tosin kuvat jäi ottamatta.
Tytön kanssa shoppailtiin kaikkea kivaa.
Tyttö sai uudet fleece vaatteet ja uusia pikkupöksyjä, sekä kaikkea muuta mukavaa.
Kotiin ostin kaikkea ihanaa sisustukseen liittyviä ihanuuksia ja muutamia juttuja ostin myös itselleni.
Sit käytiin Golden Rax Pizza Buffetissa syömässä, tyttären toiveesta.
Ihan viimeisenä käytiin katsomassa Niko 2 - Lentäjäveljekset 3D leffateatterissa.
Mies varmasti katsoi järkyttyneenä sitä määrää tavaraa mitä meillä oli mukana, kun se tuli meitä hakemaan.
Meillä oli meinaan kaksi jättimäistä kassia ja kuusi pientä pussia tavaraa shoppailureissun jäljiltä mukanamme.
Mutta eikös se pääasia ole, että kaikkea ihanaa löytyi ja mukava päivä oli äidin ja tyttären kesken.


Sitten siihen projektiin.
Iskä toi tänään mun kesken eräisen projektin tänne meille ja nyt tällä hetkellä se valtaa olohuoneen lattian.
Mies ei ehkä tykkää kovin hyvää kun tulee kotiin, että se on keskellä lattiaa.
Toivotaan siis että maali kuivuu ennen, kun hää tulee kotiin, niin voin siirtää pois tieltä.
Se on siis nyt valmis se projekti ja odottaa vaan kuivumista ja sijoitusta.
Tein sen siis samantien loppuun, kun iskä sen meille toi ja tyttären olin jumpasta hakenut.
Tässä kuvia ja samalla vähän selostusta:

Tässä vasta raahattu meille kotiin.

Tässä lavat yhdistetty toisiinsa vain hylly kappalella.

Hylly osa.

Nyt viimeistelyä vaille valmis, eli vähän lisää maalia vaan.

Täysin valmis SÄNGYNPÄÄTY.

Oma kuva

Ihanaa jatkoa kaikille!

<3 Titta

15. lokakuuta 2012

tänään..

Jooh..Mistäköhän sitä alottas?
Töissä en kyllä kuvitellut joutuvani kuvattavaksi, kun oli kuvaukset, jouduinpa silti.
Mutta mukavaa oli olla jonkun muun kuvattavana vaihteeksi.
Muutenkin oli oiekin mukava päivä töissä.
Töiden jälkeen vaan ketutti kävellä automaatille, että pääsi linkulla keskustaan ostamaan lippuja huomiseen leffaan, johon olen menossa tyttären kanssa.
Lippujen oston jälkeen piti käydä maksamassa pikkusiskolle velat ja hakee tyttö päiväkodista.
Sit mentiin tyttösen kanssa JYSKiin ja ostettiin pari kynttilää kun oli pakko saada äkkiä isoja kynttilöitä poltettavaksi uuteen lyhtyyn, jonka iskä mulle osti.
Sit mentiin PRISMAan ostoksille.
Tytölle ostettiin vähän jo Halloween härpäkkeitä valmiiksi ja sit ostettiin ihan ruokaa.
Tultiin kotiin tekee ruokaa ja tehtiinkin mustaamakkaraa, perunamuusia ja tytär teki porkkanaraastetta.
Hyvää oli!
Syksyn pimeyden kunniaksi laitettiin kynttilöitä palamaan taas :)

Tässä pari kuvaa iskän hankkimasta lyhdystä ja tänään ostetusta kynttilästä:



Kynttilän valoista syksyn jatkoa!

<3 Titta

14. lokakuuta 2012

neidin syystukka ja kynnet

Neitokainen tuli suihkusta, niin leikattiin hiuksia pikkuisen ja lakattiin kynnet.
Neitokaiselle leikattiin samanlainen, mutta lyhyempi otsatukka, kun äitillään.
Hiusten leikkuun jälkeen lakattiin vähän kynsiä.
Sormien kynsiin laitettiin pientä koristusta ja jokatoinen on sinisellä taustalla ja jokatoinen punaisella taustalla.
Varpaisiin laitettiin keltaista ja vihreää.

syyshiukset

kynnet

<3 Titta

plaaah..

Tänään ollaan oltu vaan kotona.
Pakko oli kirjoittaa, vaikka mitään erikoista ei olekaan,
mutta on vaan vähän tylsää ja mainoskatko telkkarissa.

Aamulla tein kyllä mun ihanalle perheelle aamupalan ja vein sen sänkyyn saakka.
Tuli kyllä mukava olo, kun kerrankin muuten vaan vie toisille sänkyyn aamupalan,
ilman mitään erityistä syytä.

Hirveä päänsärky ja hammassärky ollut melkein koko päivän.
Ja hitsi vie kun ei ole niitä särkylääkkeitä.
Ei auta muu kuin kärsiä niistä molemmista vuoron perään.

Kaupassa käytiin tänään tyttösen kanssa ja tehtiin ruokaa.
Tänään syötiin pyttipannia ja munia ála Titta.
Tällä hetkellä tyttö on suihkussa ja kohta se pitää ottaa pois ja laittaa iltapalalle.

Eipä mulla muuta.


<3 Titta

13. lokakuuta 2012

lastenhuone :)

Tänään meillä on siivouspäivä ja nyt on saatu tyttären huone siivottua.
Eilen sinne tuli meidän neidille uusi pöytä ja tuoli,
jotka haettiin vanhalta koulukaverilta,
joka kovasti halusi päästä niistä eroon.
Oli meidän onni,
että ne olivat juuri meidän neidin huoneen sisustuksen väriset.
Nyt kuvia neidin siivotusta ja hieman uusitusta huoneesta.

Tässä uusi pöytä ja tuoli.





Myöhemmin EHKÄ kuvia myös muualta kämpästä,
kunhan saan siivottua.

<3 Titta

12. lokakuuta 2012

tyttöjen ilta

Elikkäs meillä oli taas tyttösen kanssa se perinteinen tyttöjen ilta.
Tänään tehtiin kasvohoitoja ja katsottiin leffoja herkkujen kera.

Meidän tän viikon jäätelöannokset näyttivät tältä.




Neitokainen putsaa itse kasvoja putsausliinalla.



Molemmat naamiot naamalla.


Sitten onkin jo puhtaat kasvot.


Ja tottakai meidän piti myös laittaa vähän hiuksiin kimalletta.



Ihana ilta oli <3

Ihanaa jatkoa kaikille!


<3 Titta



11. lokakuuta 2012

Esittelyssä meidän kissa

Hei minun nimeni on Siiri. Olen 7 vuotta vanha. Olen syntynyt unikeonpäivänä. Horoskooppimerkkini on Leijona. Pidän paljon siitä, että minua harjaillaan, sitetään tai rapsutetaan, olen siis hurjan hellyydenkipeä.

 Pidän paljon myös leikkimisestä pompuloilla (jonka takia omistajani joutuu ostamaan niitä vähän väliä itselleen lisää), leluhiirilläni ja muilla leluilla. Nukun myös aika paljon ja tykkään mennä emäntäni viereen aina iltaisin.

Syön mielelläni raksuja, sekä liharuokaa jossa on kastiketta. Yleensä syön liharuosta kastikkeen ensin ja osa lihoista kerkeää kuivumaan, ennen kuin olen syönyt koko liharuoan. Omistajina minulla on tämän blogin kirjoittaja Titta, 

sekä hänen tyttärensä ja miehensä, joita minä rakastan. Minulla on myös eläin kavereita joista en kylläkään erityisemmin pidä, kuten emäntäni sisaren koira Viivi ja mummin koira Oona. Hyi olkoon ne ovat kamalia.

Onneksi tulen niiden kanssa kuitenkin toimeen, sillä ne käyvät meillä aina joskus kylässä. Elämäni on aika leppoisaa sisäkissan elämää. Joskus kesällä käyn kyllä ulkona. Mutta lopetetaan tämä nyt tähän, nyt tiedätte minusta jotain.


8. lokakuuta 2012

iihaanaa..

Tänään on ollut tähän asti avan mahtava päivä.
Ensin ihana toiminnantäyteinen päivä töissä ja huomiselle työvuoro, eli neljäs tälle viikolle.
Lapset on vaan niin ihania.
Sitten aloitin tänään ensimmäistä kertaa masentuneiden vertaistuki-ryhmässä.
Aivan mahtava ryhmä meillä.
Hyvin eri-ikäistä porukkaa, mutta oikein mukavia kaikki.
Mahtavia ihmisiä, omalla tavallaan kaikki joihin tänään tutustuin.
Olen onnellinen, että menin ja tapasin heidät kaikki, jotka paikalla olivat.
Ihana päästä tapaamaan ihmisiä, jotka ovat kokeneet suunnilleen saman asian, kun minä itse.
Pääsen vihdoin jakamaan tuntemuksiani vertaisteni kanssa.
Samalla saan heiltä vertaistukea ja voin auttaa myös heitä itseään pääsemään elämässä eteenpäin.
Elämä on vaihteeksi taas ihanaa <3

Ihanaa maanantain jatkoa kaikille!!

<3 Titta

7. lokakuuta 2012

pieni kuvapläjäys

Juu tänään käytiin taas jatkaa vähän sitä mun projektia ja Nannykin pääs vähän maalailee.
Tässä pieni kuvapläjäys tästä päivästä tähän mennessä.

Nannyn Kiurujen- peukku pappaa odotellessa.

Syksyinen piha.

Nanny halusi kukista otettavan kuvan neitokainen seassa.

Orava.

Oravat leikkii hippaa.

Tässä myös.

Projektia, vähän lisää maalattuna.

Lisää osia projektiin.

Nanny maalaa.

Linnut lentää.

Tuhansia hanhia.

Kaakatus oli aivan älytön.

Näky oli kuitenkin mahtava.

Ihanaa sunnuntain jatkoa kaikille!

<3 Titta