Joo, siis 6.7. menin sitten PHKS:sään lähes kolme päivää jatkuneiden epilepsia kohtausoiereiden takia. Ja ilmeisesti lähes tauotta mulla oli ollut vähän väliä poissaolokohtauksia. Ilmankos oli vaikea kirjoittaa koneella tai kännykällä minkäänlaista tekstiä, kun silmät tuntuivat koko ajan kovin raskailta ja tuntuivat koko ajan menevän kiinni. Mihinkään ei pystynyt kekittymään, hienomotoriset taidot olivat aivan hukassa, hyvä kun housut osasin pukea jalkaan ja laukun ottaa olalle ja lähteä äidin kyydissä sairaalaan kun mies oli Summer Upissa.
No sairaalassa sitten odotettiin varmaan tunti kaksi ennen kun sain edes vuodepaikkaa.( Olipa siinä odotellessakin aika hauskaa kun kuunteli yhden hassun mummelin tarinota. Se oli 4kk sitten lopettanut tupakan polton sydämen pysähdyksen takia ja nyt oli ripulin takia tullut päivystykseen ja lähes kuivunut sen takia. Lääkäri kävi sitä siinä sit tutkimassa ja sit se tulee takasin paita vähän auki ja tissit pikkusen vilkkuen ja sit ku huomaa ni tokaisee vaan "Oho, pornoo pojille!".) Ja sänkyynkin kun pääsin makaamaan en kyl osannut odottaa, että menis oikeesti niin kauan et lääkäri edes tulee käymään.( Lääkäriäkin odotellessa kuuntelin kun vanhan mummot ja papat siel päästeli karmeita paukkuja. Olis hirveesti tehnyt mieli välillä nauraa, mutta yritin pitää naurut sisälläni ja hihittelin sit yksikseni.) Ja onneksi ne sit kuitenkin soittivat mun omalle lääkärille joka tiesi miten toimia. Ja heti ku rupesin samaan Keppraa suoneen alkoivat kohtausoireet ja silmien räpsyminen vähenemään. Aluksi mut piti viedä tarkkailuun, mutta siel ei sit ollutkaan tilaa joten mut vietiinkin neurologianosastolle yöksi. Sain hauskan huonekaverinkin joka oli mua 20 vuotta vanhempi ja joka luuli mua aluksi 16-17 vuotiaaksi kunnes kerroin. että tyttäreni täyttää sunnuntaina 5 vuotta. Yhteistä löytyi siis heti sillä hänellä oli 5 vuotias poika.
Ihanaa sit seuraavana päivänä en osannut yhtään aavistaa, että joutuisin jäämään vielä toiseksi yöksi, joten pettymys oli todella suuri, kun ei päässytkään kotiin toisin kuin päivystyksestä oli luvattu. No onneksi huonekaverini kanssa käytiin kanttiinissa berliininmunkeilla ja ostamassa herkkuja illaksi ja ihana mieheni toi minulle käsityö tarvikkeita sairaalaan myöhemmin. Huonekaverin poikakin kävi vierailemassa lauantaina ja voi kuinka kohtelias nuori miehen alku tämä olikaan. Voi, että meillä oli illalla hauskaa kun katseltiin leffaa ja mässäiltiin karkkia, minä tietysti myös virkkasin tuparilahjaa mieheni siskolle. Päivällinen oli ilmeisesti pistänyt meiltä molemmilta vatsan täysin sekaisin, koska molemmilla jonkinlaisia ilmavaivoja koko ilta. Että sellaiset sairaalan hurjaakin hurjemmat pyjamapartyt meillä siellä. Hauskaa kyllä oli, vaikka vähän haisikin.Mutta eipä sille mitään mahda jos on laktoosiyliherkkyyttä ja sitä ei ole todettu, ainakaan vielä ja sitten tuodaan ruokaa joka sellaista sisältää.
Seuraavana aamuna hiukan nukutti. Heräsin sen verran, että söin aamupalan ja otin lääkkeet ja kävin nukkuu. Seuraavaksi heräsin kun omalääkäri seisoo sängyn vieressä ja kysyy miten voin. "Ihan hyvin, vähän vaan väsyttää." Ei siin sit, sanoi vaan et pitäs liikkua ja et se kirjoittaa paperit valmiiks, et hoitajien arvioitavaks jää pääsenkö illal pois. No käytiin sit huonekaverin kaa syömäs juustokakkuu kanttiinissa ja jäätelöö ulkona. Ulkona istuskeltiin pitkä tovi. Ja voi kuinka ihanaa oli kuulla kun hoitajat sanoivat, että kyllä pääset kotiin jos sua joku tulee hakemaan. Siis vaikka sairaalan ruoat olivatkin aika hyviä ja sielä saa hyvää hoitoa, niin mikään ei voita kotia ei mikään, ei edes sairaalan moottorisänky.
<3 Titta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti